"Get information and do business"
:Follow us
Follow us on Facebook Follow us on Twitter Follow us on Linkedin Follow us on Google+

Varsinais-Suomi Baltic Future messujen virallinen yhteistyökumppani

Published at: 4.5.2011
lähde: Varsinais-Suomen liitto
Kanavat:
Maat:

Tagit:
julkaisija:

Varsinais-Suomen liitto on Mecklenburg-Vorpommernin osavaltion virallinen yhteistyökumppani Rostockissa tänään avatuilla BalticFuture -messuilla. Kolmatta kertaa järjestettävien Baltic Future -messujen aiheina ovat tänä vuonna meriteollisuusala, merituulivoima sekä logistiikka.

Samaiset alat ovat elintärkeitä Varsinais-Suomen tulevaisuudelle. Ne merkitsevät sekä haasteita että uusia mahdollisuuksia Varsinais-Suomen kilpailukyvyn ja kansainvälisen liiketoiminnan kannalta. Varsinais-Suomen yhteisosastolla messuilla ovat mukana myös Turun kaupunki sekä Turun, Loimaan ja Vakka-Suomen seutukunnat ja yritykset.

Messutapahtuman tavoitteena on paitsi esitellä Itämeren alueen meriteollisuus- ja tuulivoima-alan yrityksiä, solmia uusia liikesuhteita sekä tiivistää alueiden välistä yhteistyötä elinkeinoelämän, poliittisten päättäjien ja merenkulkualan tutkijoiden välillä.

Lisätietoja:
www.baltic-future.de

Get market info about
Do business in
You want to read more about other markets?

Please choose the country you are interested in:


Fe
sulje x

This site in other countries