Lataukset
-
Kestävä Energia -tutkimusohjelman muistio
Suomen Akatemian Kestävä Energia -tutkimusohjelma tuottaa uutta ja innovatiivista tietoa energiateknologiasta, energiajärjestelmistä ja energiatehokkuudesta. Lisäksi se ohjaa tutkimusta kestäviin ratkaisuihin ja kehittää osaamista tulevaisuuden energiavaihtoehtojen hahmottamisessa. Tutkimusohjelma on monitieteinen ja siinä tutkitaan muunmuassa bioenergian ja ydinvoiman sekä lääke- ja kauppatieteiden näkökulmasta.
Suomen Akatemia rahoittaa Kestävä Energia -tutkimusohjelmaa 13,2 miljoonalla eurolla. Ohjelman muita kansallisia rahoittajia ovat Maj ja Tor Nesslingin säätiö, Fortum Oyj, UPM-Kymmene Oyj ja Neste Oil Oyj yhteensä 0,9 miljoonalla eurolla. Kestävä Energia (SusEn) -tutkimusohjelma on käynnissä 2008-2011.
-
Katsaus Yhdysvaltain ilmasto- ja energiapolitiikkaan (2008)
RGIt:n (The Representative of German Industry and Trade) julkaisema erityisraportti Yhdysvaltain ilmasto- ja energiapolitiikasta eri tasoilla. Vuodelta 2008.
-
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotuesta
Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotuesta. Lailla tuettaisiin tuulivoimaan, biokaasuun ja puupolttoaineeseen perustuvaa sähkön tuotantoa. Laissa säädettäisiin myös syöttötariffijärjestelmän ulkopuolelle jäävien uusiutuvien energialähteiden kiinteästä sähkön tuotantotuesta.
Lataa esitys täältä.
-
Finnish Competence Network
Uusiutuvan energian eri aloista on julkaistu 8-osainen
verkostokuvausten sarja englanniksi. Sarja käsittelee seuraavia aloja:- Aurinkoenergiatekniikka
- Jätteestä energiaa
- Boilerit ja polttotekniikka
- Lämpöpumpputekniikka
- Vesivoimateknologia
- Tuulivoimateknologia
- Biomassa
- Biokaasu & biopolttoaineteknologia
Alan toimijoille suunnattuja esitteitä on saatavilla myös vientiä edistävissä tapahtumissa.Julkaisut yhdellä klikkauksella:
Finnish Competence Network for Solar Energy TechnologyFinnish Competence Network for Waste to Energy Technology
Finnish Competence Network for Boilers and Combustion Techology
Finnish Competence Network for Heat Pump Technology and Solutions
Finnish Competence Network for Hydro Power Technology
Finnish Competence Network for Wind Power Technology
Finnish Competence Network for Forest Biomass Energy Technology
Finnish Competence Network for Biogas and also other Gaseous and Liquid Biofuel Technologies
-
Energiatehokkuutta koskevat poliittiset puitteet Saksassa
- Policy framework conditions for energy efficiency in Germany
Tietoa energiatehokkuudesta Saksassa, energiatehokkuuden tulevaisuuden näkymistä ja energiatehokkuutta koskevista poliittisista puitteista sekä Saksassa että EU:ssa yleensä.
-
Energiatehokkuus Yhdysvalloissa – markkinatietoa
Energiatehokkuus teollisuudessa -vienninedistämisohjelman factsheet antaa yleiskatsauksen Yhdysvaltain energiatehokkuusmarkkinoista.
Pyydä käännöstä osoitteesta finland@renewablesb2b.com.
-
Energiatehokkuus Unkarissa – markkinatietoa
Rakennusten energiatehokkuus -vienninedistämisohjelman factsheet antaa yleiskatsauksen Unkarin energiatehokkuusmarkkinoista.
Pyydä käännöstä osoitteesta finland@renewablesb2b.com.
-
Energiatehokkuus Tšekissä – markkinatietoa
Rakennusten energiatehokkuus -vienninedistämisohjelman factsheet antaa yleiskatsauksen Tšekin energiatehokkuusmarkkinoista.
Pyydä käännöstä osoitteesta finland@renewablesb2b.com.
-
Energiatehokkuus Tanskassa – markkinatietoa
Rakennusten energiatehokkuus -vienninedistämisohjelman factsheet antaa yleiskatsauksen Tanskan energiatehokkuusmarkkinoista.
Pyydä käännöstä osoitteesta finland@renewablesb2b.com.
-
Energiatehokkuus Sloveniassa – markkinatietoa
Energiaa säästävät rakennustavat ja rakennusten energiatehokkuus -vienninedistämisohjelman factsheet antaa yleiskatsauksen Slovenian energiatehokkuusmarkkinoista.
Pyydä käännöstä osoitteesta finland@renewablesb2b.com.

































































